tiistai 28. marraskuuta 2017

Värjäysten perusteet 2

1.Mihin hiuksen rakenneosiin värikäsittelyt vaikuttavat?

Värikäsittely vaikuttaa kaikkiin hiuksen rakenneosiin: hiussoluihin, soluväliaineeseen ja melaniiniin. Värivalmisteet vaikuttavat kuitenkin vain hiuksen näkyvään osaan. Osa värjäysmenetelmistä vaikuttaa hiuksen rakenteeseen pysyvästi ja osa tilapäisesti.


2.Miksi asiakkaan hiusten tummuuden analysoiminen on tärkeää ennen uuden värikäsittelyn suunnittelua?


Tummuusaste täytyy tietää, jotta voidaan suunnitella minkä tummuisia värejä käytetään ja asiakkaalle voidaan kertoa mitä on mahdollista tehdä. Esim. mustista hiuksista ei saa vaaleita yhdellä kerralla. Tummuusasteen määrittelyssä tulee ottaa myös huomioon mistä väri koostuu, entiset värikäsittelyt, punapigmentti yms. Onko hius tyvestä ja pituuksista yhtä tumma ja harmaiden määrä. Väärin määritelty lähtötilanne vaikuttaa aina lopputulokseen. Saadakseen toivotun värjäystuloksen aiemmin värjättyyn pohjaan, täytyy määritellä tyvivärin lisäksi pituuksien ja latvojen väri.


3.Mitä on melaniini?


Melaniini on hiusten luonnollinen väri ja hiusten harmaus, sitä on kahdenlaista: rakeista (eumelaniini) ja hajanaista (feomelaniini). Sitä tuottavat hiusnystyn monihaaraiset melanosyyttisolut. Melanosyyttisolu pystyy valmistamaan melaniinia vain, jos se voi vastaanottaa verenkierrosta väritöntä tyrosiiniaminohappoa. Eumelaniini on kooltaan luonnollisesti isompi kuin feomelaniini, koska eumelaniinissa melaniinisoluja on useita, mutta feomelaniini on yksittäinen solu. Feomelaniini heijastaa keltaista ja punaista valoa, punahiuksisilla ihmisilla feomelaniinin määrä on suurin. Eumelaniini heijastaa punaista, keltaista ja sinistä valoa -> ruskea väri.


4.Hiusalalla on käytössä kahdenlaisia keinotekoisia väriaineita, mitä ne ovat?

Keinotekoiset väriainesosat ovat joko tasalaatuisia synteettisiä tai luonnosta saatavia luonnon olosuhteista riippuvia kemiallisia aineita. Valmiiksi värillisiä eli suoraväriainesosia ovat hapettumattomia väriaineita ja värittömiä esiväriainesosia eli hapettuvia väriainesosia, jotka muodostavat lopullisen värinsä vasta kun ne reagoivat hapen kanssa. Esim kesto- ja kevyvärit muodostuvat esiväriainesosista ja muodostavat lopullisen värinsä vasta vaikutusajan kuluessa.
  Hapetteella aikaansaadut värit pystytään purkamaan värinpoistolla hajottamalla värimolekyylit erilleen jolloin hius vaalenee kun molekyylit eivät ole enää kiinni toisistaan. Luonnollinen hius väri melaniini on myös hapettuva ainesosa, joka vaalenee niin kuin keinotekoinen pigmenttikin.

5.Miten suoraväriainesosat jaotellaan.

Suoraväriainesosat jaotellaan kahteen ryhmään: tilapäisesti hiusrakenteeseen kiinnittyvät ja pysyvästi hiusrakenteeseen kiinnittyvät. Tilapäisesti hiusrakenteeseen kiinnittyvät voidaan jakaa kahteen ryhmään: sähkökemiallisesti kiinnittyviin ja liuottimen avulla kiinnittyviin. Tilapäisesti kiinnittyvät lähtevät pois pesussa tai erityisellä liuottimella ja pysyvästi kiinnittyneet pysyvät muuttumattomina pesusta pesuun.


6.Mikä on yleisin metalliväriainesosa?

Lyijyasetaatti on yleisin metalliväriainesosa, sen inci-nimi on lead acetate. Metallit ovat myrkyllisiä, sillä ne pystyvät imeytymään ihon läpi. Hiuksen rakenteeseen kiinnittyneitä metalliväriainesosia ei voi poistaa millään keinolla hiuksista.


7. Miten väripigmentit kiinnittyvät hiukseen sähkökemiallisesti? Millaisia kemiallisesti hiukseen kiinnittyvät suoravärit ovat?


a. Negatiivisesti varautuneet suoraväriainesosat kiinnityvät hiuskeratiinin positiivisesti varautuneisiin kohtiin, ja positiivisesti varautuneet kiinnittyvät negatiivisiin kohtiin.

b. Kemiallisesti kiinnittyvät suoravärit ovat ikuisesti pysyviä ja lähtevät vain leikkaamalla. Pysyvästi hiuksiin kiinnityviä suoraväriainesosia on kolmenlaista: synteettiset suoraväriainesosat, metallivärit ja kasvivärit.

8.Missä hiusten värikäsittelyissä/menetelmissä tarvitaan hapetetta?

a.Hapeteta tarvitaan emäsvärinpoistossa,kevytvärjäyksessä,kestovärjäyksessä ja vaalennuksessa, eli kaikissa muissa paitsi suoravärjäyksessä.


Millaisia hapetteita KC:lla on?


b. Kc:lla on seuraavan vahvuisia hapeteita: 1,5%, 3%,6%,9% ja 12%. Tavallisimmin käytetään 3% hapetetta. Hapetteen nimi on KC Oxid. Prosenttiluku ilmaisee kuinka paljon siitä vapautuu happea. Hapete valitaan käytetystä värisarjasta riippuen.

3% hapete vaalentaa 30 minuuttia, n. 1,5 astetta
6% 30 minuuttia n. 2 astetta
9% 30 minuuttia n. 2,5
12% yhdessä tunnissa n.4 astetta tai vähän enemmän

9.Mitä tarkoitetaan hiusten vaalentamistaulukolla?

Hiusten vaalennustaulukosta nähdään mitkä eri sävyt värjäämätön hius käy läpi vaalentaessa tummimmasta vaaleinpaan. Tätä voidaan hyödyntää hiusten värjäyksessä, kun halutaan saada selville miten hiusten väri muuttuu vaalennuksen vaikutusajan kuluessa.


10. Mikä aiheuttaa happivaurioita hiuksissa?


Happivaurioita
hiuksiin aiheuttaa ilmassa olevat vapaat happiatomit. Vetyperoksidi jota on kesto- ja kevytväreissä, vaalennusaineessa ja permanentin kiinnitysaineessa. Pesulfaatit joita on vaalennusaineessa vetyperoksidin lisäksi. Bromaatit jotka ovat jokseenkin harvinaisia, mutta niitä on joissakin permanentin kiinnitysaineissa. Korkea pH- arvo vaalennus ja värivalmisteissa.

   Vauriot syntyvät kun happiatomi katkaisee hiuksen proteiinirakenteessa olevia rikkisiltoja. Happivaurion voi tunnistaa, kun hiukset ovat kiillottomat, takkuiset ja sähköiset, latvat ovat haaroittuneet, kosteaa hiusta venyttäessä se ei enää palaudu, kostuu nopeasti ja imee itseensä paljon vettä.
   Parturi-kampaajan tulee ottaa huomioon hiusten kunto ja aikasemmat käsittelyt, kestääkö se hapetetta sisältäviä värejä ilman, että hiukseen tulee liikaa happivaurioita ja tämän vuoksi murenee. Jos hiukset ovat esim. vain latvoista huonot niitä voidaan tasata latvoista jolloin hiusten kunto paranee.

11.Mikä on Olaplex ja miten se toimii?

ks. Olaplex


12.Millaisia kotihoito-ohjeita annetaan asiakkaalle vaalennusraitojen/vaalennuksen jälkeen?


Suosittelisin koti hoitotuotteeksi vaalennettujen hiusten tuotteita tai kosteuttavia tuotteita.


13. Mitä Ultimate ja Velvety sisältävät. INCI ainesosat ja tehtävät

Ultimate 7N

AQUA = Vesi. Liuotin
CETYL ALCOHOL= Setyylialkoholi. Pehmentävä aine, emulgaattori, koostumusta paksuntava aine
PROPYLENE GLYCOL = Propyleeniglykoli. Hoitava aine, humektantti
CETEARETH-25 = C16-C18-alkoholit. Puhdistava aine, emulgaattori.
STEARIC ACID = Steariinihappo. Hajua peittävä aine, emulgaattori
STEARYL ALCOHOL = Stearyylialkoholi. Hajua peittävä aine, pehmentävä aine
AMMONIA = Ammoniakkiliuos. Hajua peittävä aine, puskuroiva (stabiloi pH:ta) aine
MYRISTYL ALCOHOL = Tetradekanoli. Ihoa hoitava aine, pehmentävä aine
POLYQUATERNIUM-6 = Kalvonmuodostaja, antistaattinen aine
COCAMIDE MEA = Emulgaattori, stabiloiva aine
ORYZA SATIVA EXTRACT = Riisin jyvistä saatu uute. Ihoa ja hiuksia hoitava aine
MALVA SYLVESTRIS EXTRACT = Malvan kukista ja lehdistä saaatu uute. Hoitava, pehmentävä ja supstava aine
ACHILLEA MILLEFOLIUM EXTRACT = Siankärsämön kukista ja lehdistä saatu uute. Hoitava aine, hajua peittävä aine, hilsettä vähentävä, piristävä, rauhoittava ja puhdistava aine
ASCORBIC ACID = Askorbiinihappo. Hoitava aine, antiooksidantti
DIMETHICONE = Dimetikoni. Hoitava ja suojaava aine. Vaahdonestäjä.
EDTA = Edetiinihappo. Kelatoiva aine (vaikuttaa aineen säilyvyyteen)
SODIUM HYDROSULFITE = Natriumditioniitti. Pelkistävä aine (muuttaa toisen aineen kemiallista rakennetta)
SODIUM SULFITE = Natriumsulfiitti. Säilöntäaine
PARFUM = Parfyymi. Hajua peittävä aine
P-PHENYLENEDIAMINE = P-fenyleenidiamiini. Hiuksia värjäävä aine
2-AMINO-4-HYDROXYETHYLAMINOANISOLE SULFATE = Ammoniumsufaatti. Hapettuva hiusväriaine
RESORCINOL = Resorsinoli. Hajua peittävä aine, hiuksia värjäävä aine.
2- METHYLRESORCINOL = Hapettuva hiusväriaine
P-AMINOPHENOL= 4-aminofenol. Hapettuva hiusväriaine
N-PHENYL-P-PHENYLENEDIAMINE SULFATE = Hapettuva hiusväriaine
LINALOOL = Linalooli. Hajuste

Velvety 7N

AQUA  = Vesi. Liuotin
CETEARYL ALCOHOL = Setearyylialkoholi. Pehmentävä aine, emulgaattori, stabiloiva aine
PROPYLENE GLYCOL = Propyleeniglykoli. Hoitava aine, humektantti
CETEARETH-25 = C16-C18-alkoholit. Puhdistava aine, emulgaattori.
ETHANOLAMINE = Monoetalomaniini. Puskuroiva aine.
COCAMIDE MEA = Emulgaattori, stabiloiva aine
CETETH-2 = Emulgaattori
POLYQUATERNIUM-6 = Kalvonmuodostaja, antistaattinen aine
PALMITIC ACID = Heksadekaanihappo. Pehmentävä aine, emulgaattori
ASCORBIC ACID = Askorbiinihappo. Hoitava aine, antiooksidantti
DIMETHICONE = Dimetikoni. Hoitava ja suojaava aine. Vaahdonestäjä.
EDTA = Edetiinihappo. Kelatoiva aine (vaikuttaa aineen säilyvyyteen)
SODIUM HYDROSULFITE = Natriumditioniitti. Pelkistävä aine (muuttaa toisen aineen kemiallista rakennetta)
SODIUM SULFITE = Natriumsulfiitti. Säilöntäaine
P-PHENYLENEDIAMINE = P-fenyleenidiamiini. Hiuksia värjäävä aine
4-CHLORORESORCINOL = Hapettuva hiusväriaine
2-AMINO-4-HYDROXYETHYLAMINOANISOLE SULFATE = Ammoniumsufaatti. Hapettuva hiusväriaine
2-METHYLRESORCINOL = Hapettuva hiusväriaine
P-AMINOPHENOL = 4-aminofenol. Hapettuva hiusväriaine


14.Mitkä ovat päävärit? Vastavärit? Välivärit?


Sininen, keltainen ja punainen. Punaisen vastaväri vihreä, keltaisen vastaväri violetti ja sinisen vastaväri on oranssi. Välivärit oranssi, keltaoranssi, keltavihreä,sinivihreä, sinivioletti, punavioletti ja punaoranssi.

15.Miten KC:n väriympyrän numerointi nmenee?

ks.väriympyrä


16.Mitä tarkoittaa 10.2?

10 tummuusaste, kevyt helmiäinen.

17. Miten määritellään tummuusaste?

Tummuusaste määritellään numeroilla asteikoilla 1-10 ja väritön 11.


Rakkaudella Suvi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti