tiistai 28. marraskuuta 2017

KC Ultimate Contrast värit

Kokeilimme koulussa KC Color Ultimate Contrast värejä. Niillä voidaan samalla vaalentaa ja sävyttää jo värjättyä hiusta. Väreillä voidaan esim. tehdä tyvivärin yhteydessä muihin osiin vaaleampia tehosteita samalla vaikutusajalla, vaalentaa tummunutta latvaa ja lisätä sävykkyyttä.
Sarjaan kuuluu seitsämän eri sävyä. (Alla kuva klikkaa suuremmaksi)





Käyttö:

Sekoita haluttu kontrastiväri 6%, 9% tai 12% hapetteen kanssa sekoitussuhteessa 1:2 (esim. 40ml väriä ja 80ml hapetetta).
Vaikutusaika on 30-45 min. riippuen halutusta vaalennustehosta.
Soveltuu käytettäväksi 3.-7. tummuusasteella. Ei poista suoraväripigmenttiä.


Kokeilun tulokset.














Rakkaudella Suvi


Värjäysten perusteet 2

1.Mihin hiuksen rakenneosiin värikäsittelyt vaikuttavat?

Värikäsittely vaikuttaa kaikkiin hiuksen rakenneosiin: hiussoluihin, soluväliaineeseen ja melaniiniin. Värivalmisteet vaikuttavat kuitenkin vain hiuksen näkyvään osaan. Osa värjäysmenetelmistä vaikuttaa hiuksen rakenteeseen pysyvästi ja osa tilapäisesti.


2.Miksi asiakkaan hiusten tummuuden analysoiminen on tärkeää ennen uuden värikäsittelyn suunnittelua?


Tummuusaste täytyy tietää, jotta voidaan suunnitella minkä tummuisia värejä käytetään ja asiakkaalle voidaan kertoa mitä on mahdollista tehdä. Esim. mustista hiuksista ei saa vaaleita yhdellä kerralla. Tummuusasteen määrittelyssä tulee ottaa myös huomioon mistä väri koostuu, entiset värikäsittelyt, punapigmentti yms. Onko hius tyvestä ja pituuksista yhtä tumma ja harmaiden määrä. Väärin määritelty lähtötilanne vaikuttaa aina lopputulokseen. Saadakseen toivotun värjäystuloksen aiemmin värjättyyn pohjaan, täytyy määritellä tyvivärin lisäksi pituuksien ja latvojen väri.


3.Mitä on melaniini?


Melaniini on hiusten luonnollinen väri ja hiusten harmaus, sitä on kahdenlaista: rakeista (eumelaniini) ja hajanaista (feomelaniini). Sitä tuottavat hiusnystyn monihaaraiset melanosyyttisolut. Melanosyyttisolu pystyy valmistamaan melaniinia vain, jos se voi vastaanottaa verenkierrosta väritöntä tyrosiiniaminohappoa. Eumelaniini on kooltaan luonnollisesti isompi kuin feomelaniini, koska eumelaniinissa melaniinisoluja on useita, mutta feomelaniini on yksittäinen solu. Feomelaniini heijastaa keltaista ja punaista valoa, punahiuksisilla ihmisilla feomelaniinin määrä on suurin. Eumelaniini heijastaa punaista, keltaista ja sinistä valoa -> ruskea väri.


4.Hiusalalla on käytössä kahdenlaisia keinotekoisia väriaineita, mitä ne ovat?

Keinotekoiset väriainesosat ovat joko tasalaatuisia synteettisiä tai luonnosta saatavia luonnon olosuhteista riippuvia kemiallisia aineita. Valmiiksi värillisiä eli suoraväriainesosia ovat hapettumattomia väriaineita ja värittömiä esiväriainesosia eli hapettuvia väriainesosia, jotka muodostavat lopullisen värinsä vasta kun ne reagoivat hapen kanssa. Esim kesto- ja kevyvärit muodostuvat esiväriainesosista ja muodostavat lopullisen värinsä vasta vaikutusajan kuluessa.
  Hapetteella aikaansaadut värit pystytään purkamaan värinpoistolla hajottamalla värimolekyylit erilleen jolloin hius vaalenee kun molekyylit eivät ole enää kiinni toisistaan. Luonnollinen hius väri melaniini on myös hapettuva ainesosa, joka vaalenee niin kuin keinotekoinen pigmenttikin.

5.Miten suoraväriainesosat jaotellaan.

Suoraväriainesosat jaotellaan kahteen ryhmään: tilapäisesti hiusrakenteeseen kiinnittyvät ja pysyvästi hiusrakenteeseen kiinnittyvät. Tilapäisesti hiusrakenteeseen kiinnittyvät voidaan jakaa kahteen ryhmään: sähkökemiallisesti kiinnittyviin ja liuottimen avulla kiinnittyviin. Tilapäisesti kiinnittyvät lähtevät pois pesussa tai erityisellä liuottimella ja pysyvästi kiinnittyneet pysyvät muuttumattomina pesusta pesuun.


6.Mikä on yleisin metalliväriainesosa?

Lyijyasetaatti on yleisin metalliväriainesosa, sen inci-nimi on lead acetate. Metallit ovat myrkyllisiä, sillä ne pystyvät imeytymään ihon läpi. Hiuksen rakenteeseen kiinnittyneitä metalliväriainesosia ei voi poistaa millään keinolla hiuksista.


7. Miten väripigmentit kiinnittyvät hiukseen sähkökemiallisesti? Millaisia kemiallisesti hiukseen kiinnittyvät suoravärit ovat?


a. Negatiivisesti varautuneet suoraväriainesosat kiinnityvät hiuskeratiinin positiivisesti varautuneisiin kohtiin, ja positiivisesti varautuneet kiinnittyvät negatiivisiin kohtiin.

b. Kemiallisesti kiinnittyvät suoravärit ovat ikuisesti pysyviä ja lähtevät vain leikkaamalla. Pysyvästi hiuksiin kiinnityviä suoraväriainesosia on kolmenlaista: synteettiset suoraväriainesosat, metallivärit ja kasvivärit.

8.Missä hiusten värikäsittelyissä/menetelmissä tarvitaan hapetetta?

a.Hapeteta tarvitaan emäsvärinpoistossa,kevytvärjäyksessä,kestovärjäyksessä ja vaalennuksessa, eli kaikissa muissa paitsi suoravärjäyksessä.


Millaisia hapetteita KC:lla on?


b. Kc:lla on seuraavan vahvuisia hapeteita: 1,5%, 3%,6%,9% ja 12%. Tavallisimmin käytetään 3% hapetetta. Hapetteen nimi on KC Oxid. Prosenttiluku ilmaisee kuinka paljon siitä vapautuu happea. Hapete valitaan käytetystä värisarjasta riippuen.

3% hapete vaalentaa 30 minuuttia, n. 1,5 astetta
6% 30 minuuttia n. 2 astetta
9% 30 minuuttia n. 2,5
12% yhdessä tunnissa n.4 astetta tai vähän enemmän

9.Mitä tarkoitetaan hiusten vaalentamistaulukolla?

Hiusten vaalennustaulukosta nähdään mitkä eri sävyt värjäämätön hius käy läpi vaalentaessa tummimmasta vaaleinpaan. Tätä voidaan hyödyntää hiusten värjäyksessä, kun halutaan saada selville miten hiusten väri muuttuu vaalennuksen vaikutusajan kuluessa.


10. Mikä aiheuttaa happivaurioita hiuksissa?


Happivaurioita
hiuksiin aiheuttaa ilmassa olevat vapaat happiatomit. Vetyperoksidi jota on kesto- ja kevytväreissä, vaalennusaineessa ja permanentin kiinnitysaineessa. Pesulfaatit joita on vaalennusaineessa vetyperoksidin lisäksi. Bromaatit jotka ovat jokseenkin harvinaisia, mutta niitä on joissakin permanentin kiinnitysaineissa. Korkea pH- arvo vaalennus ja värivalmisteissa.

   Vauriot syntyvät kun happiatomi katkaisee hiuksen proteiinirakenteessa olevia rikkisiltoja. Happivaurion voi tunnistaa, kun hiukset ovat kiillottomat, takkuiset ja sähköiset, latvat ovat haaroittuneet, kosteaa hiusta venyttäessä se ei enää palaudu, kostuu nopeasti ja imee itseensä paljon vettä.
   Parturi-kampaajan tulee ottaa huomioon hiusten kunto ja aikasemmat käsittelyt, kestääkö se hapetetta sisältäviä värejä ilman, että hiukseen tulee liikaa happivaurioita ja tämän vuoksi murenee. Jos hiukset ovat esim. vain latvoista huonot niitä voidaan tasata latvoista jolloin hiusten kunto paranee.

11.Mikä on Olaplex ja miten se toimii?

ks. Olaplex


12.Millaisia kotihoito-ohjeita annetaan asiakkaalle vaalennusraitojen/vaalennuksen jälkeen?


Suosittelisin koti hoitotuotteeksi vaalennettujen hiusten tuotteita tai kosteuttavia tuotteita.


13. Mitä Ultimate ja Velvety sisältävät. INCI ainesosat ja tehtävät

Ultimate 7N

AQUA = Vesi. Liuotin
CETYL ALCOHOL= Setyylialkoholi. Pehmentävä aine, emulgaattori, koostumusta paksuntava aine
PROPYLENE GLYCOL = Propyleeniglykoli. Hoitava aine, humektantti
CETEARETH-25 = C16-C18-alkoholit. Puhdistava aine, emulgaattori.
STEARIC ACID = Steariinihappo. Hajua peittävä aine, emulgaattori
STEARYL ALCOHOL = Stearyylialkoholi. Hajua peittävä aine, pehmentävä aine
AMMONIA = Ammoniakkiliuos. Hajua peittävä aine, puskuroiva (stabiloi pH:ta) aine
MYRISTYL ALCOHOL = Tetradekanoli. Ihoa hoitava aine, pehmentävä aine
POLYQUATERNIUM-6 = Kalvonmuodostaja, antistaattinen aine
COCAMIDE MEA = Emulgaattori, stabiloiva aine
ORYZA SATIVA EXTRACT = Riisin jyvistä saatu uute. Ihoa ja hiuksia hoitava aine
MALVA SYLVESTRIS EXTRACT = Malvan kukista ja lehdistä saaatu uute. Hoitava, pehmentävä ja supstava aine
ACHILLEA MILLEFOLIUM EXTRACT = Siankärsämön kukista ja lehdistä saatu uute. Hoitava aine, hajua peittävä aine, hilsettä vähentävä, piristävä, rauhoittava ja puhdistava aine
ASCORBIC ACID = Askorbiinihappo. Hoitava aine, antiooksidantti
DIMETHICONE = Dimetikoni. Hoitava ja suojaava aine. Vaahdonestäjä.
EDTA = Edetiinihappo. Kelatoiva aine (vaikuttaa aineen säilyvyyteen)
SODIUM HYDROSULFITE = Natriumditioniitti. Pelkistävä aine (muuttaa toisen aineen kemiallista rakennetta)
SODIUM SULFITE = Natriumsulfiitti. Säilöntäaine
PARFUM = Parfyymi. Hajua peittävä aine
P-PHENYLENEDIAMINE = P-fenyleenidiamiini. Hiuksia värjäävä aine
2-AMINO-4-HYDROXYETHYLAMINOANISOLE SULFATE = Ammoniumsufaatti. Hapettuva hiusväriaine
RESORCINOL = Resorsinoli. Hajua peittävä aine, hiuksia värjäävä aine.
2- METHYLRESORCINOL = Hapettuva hiusväriaine
P-AMINOPHENOL= 4-aminofenol. Hapettuva hiusväriaine
N-PHENYL-P-PHENYLENEDIAMINE SULFATE = Hapettuva hiusväriaine
LINALOOL = Linalooli. Hajuste

Velvety 7N

AQUA  = Vesi. Liuotin
CETEARYL ALCOHOL = Setearyylialkoholi. Pehmentävä aine, emulgaattori, stabiloiva aine
PROPYLENE GLYCOL = Propyleeniglykoli. Hoitava aine, humektantti
CETEARETH-25 = C16-C18-alkoholit. Puhdistava aine, emulgaattori.
ETHANOLAMINE = Monoetalomaniini. Puskuroiva aine.
COCAMIDE MEA = Emulgaattori, stabiloiva aine
CETETH-2 = Emulgaattori
POLYQUATERNIUM-6 = Kalvonmuodostaja, antistaattinen aine
PALMITIC ACID = Heksadekaanihappo. Pehmentävä aine, emulgaattori
ASCORBIC ACID = Askorbiinihappo. Hoitava aine, antiooksidantti
DIMETHICONE = Dimetikoni. Hoitava ja suojaava aine. Vaahdonestäjä.
EDTA = Edetiinihappo. Kelatoiva aine (vaikuttaa aineen säilyvyyteen)
SODIUM HYDROSULFITE = Natriumditioniitti. Pelkistävä aine (muuttaa toisen aineen kemiallista rakennetta)
SODIUM SULFITE = Natriumsulfiitti. Säilöntäaine
P-PHENYLENEDIAMINE = P-fenyleenidiamiini. Hiuksia värjäävä aine
4-CHLORORESORCINOL = Hapettuva hiusväriaine
2-AMINO-4-HYDROXYETHYLAMINOANISOLE SULFATE = Ammoniumsufaatti. Hapettuva hiusväriaine
2-METHYLRESORCINOL = Hapettuva hiusväriaine
P-AMINOPHENOL = 4-aminofenol. Hapettuva hiusväriaine


14.Mitkä ovat päävärit? Vastavärit? Välivärit?


Sininen, keltainen ja punainen. Punaisen vastaväri vihreä, keltaisen vastaväri violetti ja sinisen vastaväri on oranssi. Välivärit oranssi, keltaoranssi, keltavihreä,sinivihreä, sinivioletti, punavioletti ja punaoranssi.

15.Miten KC:n väriympyrän numerointi nmenee?

ks.väriympyrä


16.Mitä tarkoittaa 10.2?

10 tummuusaste, kevyt helmiäinen.

17. Miten määritellään tummuusaste?

Tummuusaste määritellään numeroilla asteikoilla 1-10 ja väritön 11.


Rakkaudella Suvi

Värjäysten perusteet

Turvallisuus hiusten värjäyksessä

1. Hiusten vaalennuksessa ja värjäyksessä tulee ottaa huomioon hiuksen entinen värjäys historia, hiuksen- ja hiuspohjan kunto sekä mahdolliset allergiat. Suojaa itsesi ja asiakkaasi.

2. Jotta asiakas ei mahdollisesti saisi allergista reaktiota, kyselisin aluksi mahdollisista aikaisemmista hiusten värjäyksestä mm. onko tullut kutinaa, kuumotusta, allergiaa, herkkää hiuspohjaa. Suosittelisin myös raidoitusta herkkä ihoisille, sillä raidat eivät kosketa suoraan tyveen. Jos allerginen reaktio tulee pese heti pois ja laita jotain rauhoittavaa päänahkaan.

3. Jos asiakkaalla menee hiusväriä tai vaalennusainetta silmiin, tulee silmät pikaisesti huuhdella vedellä ja soittaa lääkäriin onko tarvetta käydä piipahtamassa siellä.

4. Väripakkauksissa, joissa on herkistäviä ainesosia, pitää olla merkintä ettei sitä suositella alle 16- vuotiaille. Osa kampaamoista kieltäytyy värjäämästä alle 16- vuotiaiden hiuksia ja osa vanhempien suostumuksella. Laki ei kuitenkaan suoraan kiellä alle 16- vuotiaiden hiusten värjäystä.

5. Musta hennatatuointi sisältää PPD:tä (parafenyleenidiamiini), joka voi aiheuttaa allergisia reaktioita heti tai altistumista vasta vuosien päästä. Hiusten värjäämistä ei suositella henkilölle, jolla on ollut aikaisemmin hennatatuointi, sillä se lisää riskiä allergiseen reaktioon hiusväreissä.

Väriympyrä

1. Kc:n värien numerointi perustuu väritähteen: 1-6 pienin numero kylmin ja suurin lämmin. Poikkeuksena sävyt 7. (sekoitus kylmää ja lämmintä) ja 8. (vihreä).
Lähde
Perusvärit N- ja NN- sarja ovat neutraaleja ja tummuusastepohjia. Ne ovat tarkoitettu käytettäväksi silloin, kun halutaan saada väriin lisää syvyyttä ja peittokykyä tai halutaan laimentaa värin vivahdetta.

.1 sininen = tuhka
.2 violetti = helmiäinen
.3 keltainen = kulta
.4 oranssi = kupari
.5 mahonki =  oranssi+violetti
.6 punainen
.7 tupakka
.8 vihreä

Tummuusasteet perustuvat kansainväliseen numerointiin 1-10.

10 puhtaan vaalea
9 erittäin kirkkaan vaalea
8 kirkkaan vaalea
7 vaalea
6 tumman vaalea
5 vaalean ruskea
4 ruskea
3 tumman ruskea
2 mustan ruskea
1 musta

Päävärit: 
Keltainen, sininen, ja punainen.

Välivärit:
Oranssi, keltaoranssi, keltavihreä, sinivihreä, sinivioletti, punavioletti, punaoranssi. 

Vastavärit:
Keltainen ja violetti.
Punainen ja vihreä.
Sininen ja oranssi.

Värin numeroinnissa ensimmäinen numero kertoo värin tummuusasteen. Pisteen jälkeinen ensimmäinen numero kertoo värin päävivahteen sekä luonteen ja pisteen jälkeinen numero kertoo taittovivahteen ts. millä värillä päävivahde on taitettu.


Värien valinta

1. Väriä valittaessa kysytään ensin asiakkaan toivetta, tummempaa vai vaaleampaa, kylmempää vai lämpimämpää, toivottua voimakkuutta.
1. Määritä hiuksen luonnollinen tummuusaste ja harmaiden hiusten määrä.
2. Määritä olemassa olevan värin tummuusaste, vivahde ja huokoisuusaste.
3. Määritä halutun värin tummuusaste ja vivahde verrattuna lähtökohtaan.
    Vaaleasta tummaan värjätessä täytyy ensin esipigmentoida hiusta ettei siitä tulisi vihertävä ja, että väri pysyisi kauemmin hiuksessa, ennen uudelleen värjäystä. Yleensä täytyy värjätä muutaman kerran vaaleaan hiukseen jotta tumma väri alkaa pysymään kunnolla.
    Tummasta vaaleaan vaalennus ja värjäys ei onnistu yhdellä kerralla. Kannattaa aloittaa raidottamalla hiuksia tiheään ja toistaa käynti kertoja niin kauan, että suurimmasta tummuudesta on päästy eroon ja sitten värjätä.

2.Ultimate kannattaa valita silloin, kun lopputulos eroaa voimakkaasti hiuksen luonnollisesta väristä, siitä halutaan voimakas ja intessiivinen, halutaan peittää harmaat tai hiuksia ei ole vaalennettu.

KC Oxid-hapete
3% tummemmaksi tai samalle tummuusasteelle, värjääminen, harmaiden peitto 1-2 astetta vaaleampi
6% 1-2 astetta vaaleampi   (2-3 astetta vaalennusvärien kanssa)
9% 2-3 astetta vaaleampi   (3-4 astetta vaalennusvärien kanssa)
12% yli 3 asteen vaalennukseen  (yli 4 astetta vaalennusvärien kanssa)

Sekoitussuhde ja vaikutusaika:
1:1 normaalivärjäys väh. 30min
1:2 valennusvärjäys väh. 45min

3.Velvety kannattaa valita silloin, kun lopputulos ei eroa paljon lähtökohdasta, loppuituloksesta halutaan luonnollinen ja pehmeä, halutaan peittää harmaat luonnollisesti, hiukset on vaalennettu. Ammoniakiton.

KC Oxid - hapete:
1,5% huokoisen hiuksen kevytvärjäys
3% normaalin hiuksen kevytvärjäys
6% tummempi tai 1 asteen vaaleampi kevytkestovärjäys
9% yli 2 asteen vaaleampi kevytkestovärjäys

Sekoitussuhde ja vaikutusaika:
1:2 kevytvärjäys väh. 20min
1:1 kevytkestovärjäys väh. 30min.

4. Luxima kannattaa valita silloin, kun lopputuloksesta halutaan elävä ja monivivahteikas, halutaan säilyttää lähtökohdan tummuusaste, hiukset on vaalennettu, hius on huokoinen, halutaan sävyttää harmaata hiusta.

KC Oxid- hapete
1,5% kevytsävytys

Sekoitussuhde ja vaikutusaika
1:2 enintään 15 min.

5.Luxima Base valitaan silloin, kun halutaan tehdä tummempi tyvestä kuin latvasta, tai asiakkaalla on harmaita.

KC Oxid- hapete
3%
6%

Sekoitussuhde ja vaikutusaika
1:2 enintään. 20min

6. Luxima Toner 9-10 pohjiin taittamaan sävyä, puhtaisiin kuiviin tai pyyhekuiviin hiuksiin.

KC Oxid- hapete
1.5%

Sekoitussuhde ja vaikutusaika
1:2 vähintään 5min.

 Huom älä käytä metallisia astioita tai vispilöitä vaalennusjauheen kanssa.

Rakkaudella Suvi

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Joico

"The JOI of  healthy hair"

Joicon tuotteet on kehitetty tekemään hiuksista niin vahvat, kiiltävät ja terveet kuin mahdollista yhden käyttö kerran jälkeen ja jokaisella kerralla sen jälkeen.
   Joicosta uniikin tekee se, että se oli ensimmäinen yritys, joka ymmärsi hiuksen keratiiniproiteiinissa esiintyvien 19 aminohapon tärkeyden ja tehon. Joicon tuotteissa käytetään Quadramine Complex ja Bio-advanced Ceptide Complex- teknologiaa.
Lähde

Quadramine Complex - Keratiiniproteiinien voimaa

- Rakennepaikkaa hiuksen sisäistä rakennetta tunkeutumalla rakenteeseen nopeasti ja täydellisesti mahdollistaen hiuksen vaurioiden korjaamisen.
- Aminohapot erikokoisia eli hius ottaa keratiinin jota tarvitsee ja täyttää vaurioituneet aukot.
- Argiini ja kysteeni viedään keratiini ketjuihin paikaamaan aukkoja.
Lähde
- Kiinnittyy tehokkaasti suomukerrokseen mahdollistaen maksimaalisen suojan ulkoisia rasituksia vastaan.

"Täydellinen rakennepaikkaus voidaan taata vain korvaamalla juuri ne hiuksen peptidit, jotka kärsivät eniten hiuksen rasittuessa"

Bio-Advanced Peptide Complex - Uuden sukupolven rakennepaikkausta

-Laboratoriossa valmistettu yhdiste vastaa hiuksen rakennetta, joita tarvitaan vaurioalueiden optimaaliseen rakennepaikkaukseen.
Lähde
-Jokainen peptidi joko loppuu tai alkaa positiivisesti varautuneella arginiinilla tai kysteenillä.
 --> Nämä peptidit ovat todella tehokkaita, ne ankkuroituvat hiusvaurioiden alueelle kuin molekyylilaastari paikaten vaurioita kattavasti ja vahvistaen hiusta jopa 25 pesun ajan
-Täysin uniikki, patenttia odottava konsepti, jolla ei ole kilpailijaa hiusalalla.



"Quadramine Complex korjaa hiuksen proteiinirakenteen vaurioita. Bio-Advanced Peptide Complex antaa täydellisen tehokasta ja pitkäkestoista rakennepaikkausta, joka kohdistuu juuri siihen kohtaan hiusta, jossa sitä tarvitaan eniten."
Lähde

Tuotteet:

K-PAK - vaurioituneille, heikentyneille ja rasittuneille hiuksille.

- Sisältää suurimman pitoisuuden Quadramine Complex ja Bio-Advanced Peptide Complex - tehoyhdisteitä sekä Hair Protection System - teknologiaa.
- Vaurioiden korjaamista - elvyttää, rakennepaikkaa, vahvistaa ja suojaa.
- Heikoista, huonokuntoisista hiuksista radikaalisti terveemmän tuntuiset ja näköiset.
- Korjaa lämpötyökalujen, kemiallisten käsittelyiden ja muiden ulkoisten tekijöiden aiheuttamia vaurioita.
Lähde


K-PAK COLOR THERAPY - värjätyille, rasittuneille hiuksille.

- Sisältää Hair Protection System ja Quadrabond Peptide Complex - teknologian.
- Rakennepaikkaava, elvyttävä, korjaava ja suojaava.
- Kaksinkertaistaa hiusvärin keston, sulkee hiuksen suomukerroksen ja lukitsee värin sen rakenteeseen.



MOISTURE RECOVERY - kuiville, kosteutta kaipaaville hiuksille.
Lähde

- Sisältää tehokosteuttavan Hydramine Sea Complex - yhdisteen.
- Vaikeasti hallittaville, kuiville hiuksille, parantaa käsiteltävyyttä.
-Korjaavaa kosteutusta.









Lähde



BODY LUXE - hennoille, veltoille hiuksille.

- Sisältää Oat Protein Complex - yhdisteen.
- Kuohkeutta, runsautta.
- Tekee jokaisesta yksittäisestä hiuksesta paksumman.





Lähde


COLOR ENDURE - värjätyille hiuksille.

- Sisältää Multi-Spectrum Defense Complex - yhdisteen.
- Suojaa tehokkaasti puna- ja kuparisävyjä haalistumiselta.
- Voimakas UV-suoja ja voimakkaita antioksidantteja, jotka taistelevat auringon valoa vastaan.





Lähde


DAILY CARE - kaikille normaalikuntoisille, terveille hiuksille.

- Ylläpitää hiusten hyvää kuntoa, vahvuutta ja joustavuutta.
- Ylläpitää kosteus- ja proteiinipitoisuuksia hiuksissa.
- Antaa kuohkeutta. kiiltoa ja käsiteltävyyttä.
- Erityisen hyvä miehille.





Lähde


CURL - kuiville ja pörröisille luonnonkiharan hiuksen tarpeille

- Sisältää hoitavan Curl Repair Technology - kokonaisuuden.
- Vahvistaa, kosteuttaa, pehmentää.
- Suojaa ja aktivoi kiharat uudelleen.






Lähde


BLONDE LIFE - kirkkautta ja hoitavuutta vaaleille hiuksille.

- Sisältää Bio-Advanced Peptide Complex - yhdisteen.
- Suunniteltu pitämään vaalennetut hiukset kirkkaina ja hyväkuntoisina.
- Torjuu kellastumista, katkeilua ja haurastumista.








Lähde
MUOTOILU JA VIIMEISTELY - kaikille hiustyypeille.
Lähde

- Sisältää Quadramine Complex - ja Bio-Advanced Peptide Complex- yhdisteet.
- Tuotteita helppo yhdistellä keskenään, tukevat hoitotuotteiden vaikutuksia.

Lähde

Rakkaudella Suvi